Sinisen talouden tilannekuva 2018 valmistui – Merialueilla on paljon hyödyntämätöntä kasvupotentiaalia, kansallinen tavoitekuva epäselvä

Sinisen talouden tilannekuva -selvityksen mukaan Suomella on Itämeren alueen suurin merituulivoimapotentiaali, mutta vasta yksi merituulivoimapuisto. Meri- ja saaristomatkailun mahdollisuudet ovat valtavat, mutta niiden hyödyntäminen on vähäistä suhteessa potentiaaliin. Merialueiden talvimatkailun mahdollisuuksien hyödyntämisessä ollaan kokeiluasteella. Merenpohjan kaivannaisten kestävää hyödyntämistä ollaan vasta selvittelemässä. Perinteinen kalatalous on murroksessa, kun alaa kohdanneisiin haasteisiin ei tunnu löytyvän yhteistä ratkaisua.

Selvitystyö osoittaa, että eri toimialoille asetettu kansainväliset ja kansalliset tavoitteet potentiaalien hyödyntämiseksi ovat varsin vaihtelevia. Selvitys nosti esiin myös merialueiden erilaiset sinisen talouden fokukset. Joidenkin toimialojen alueellista potentiaalia ja tavoitekuvaa pitää vielä selkeyttää ja osaamista pitää nostaa, mikäli Suomessa halutaan pysyä kehityksen kärjessä.

Työtä jatketaan vuoden 2019 alussa laatimalla suunnittelualueiden tulevaisuusskenaariot ja edelleen kehittämällä ne kärjet, jotka eri suunnittelualueet haluavat nostaa erityisinä kehitysmahdollisuuksina tulevaisuuden kehityspoluille. Merialuesuunnittelulle on myös selkeä tilaus eri toimialojen intressien yhteensovittajana ja synergioiden tunnistajana, jotta kestävä sininen kasvu merialueilla on mahdollista.

Sinisen talouden tilannekuva 2018